LUNK

Heidi Tamminen

heidi

Nimi:

Heidi Tamminen

Syntymävuosi:

1983

Kotikaupunki:

Kouvola

Laji:

Voimistelu, tanssi

Seura:

Kouvolan Jumppaseura ry

Urheilu & minä:

Äiti-lapsi jumpasta on aikoinaan alkanut minun liikuntaharrastus. Myöhemmin sitten voimistelun kautta siirryin showtanssiin ja cheerleadingiin. Tällä hetkellä ohjaan harrasteryhmiä sekä valmennan Myllykosken Pallon cheerleadereita. Toimin 900-jäsenisen Kouvolan Jumppaseura ry.n puheenjohtajana. Vaikutan myös Kymenlaakson Liikunta ry:n hallituksessa, Suomen Voimisteluliiton nuorten voimistelun valtakunnallisessa työryhmässä sekä Suomen Voimisteluliiton Etelä-Suomen alueen lasten ja nuorten voimistelun työryhmässä.

Mikä sinua liikuttaa?

Haluaisin saada liikkumattomat nuoret liikkeelle. Nuoret täytyisi ensin tavoittaa, joten lisäisin urheiluseurojen ja kuntien sekä kaupunkien välistä yhteistyötä. Suomalaisessa liikuntakulttuurissa positiivista on, että lähes joka kylässä toimii jonkinlainen urheiluseura, johon on mahdollista liittyä. Ongelmana on se, miten seurat markkinoisivat itseään ja tekisivät itsestään tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta harrastamattomat nuoret innostuisivat niistä.

Takaisin